23.03.2009
Havator Group on solminut Nordex Sverige AB:n kanssa sopimukset tuulivoimaloiden kuljetuksista ja pystytyksistä neljällä eri paikkakunnalla Ruotsissa. Sopimusten yhteisarvo on noin kaksi miljoonaa euroa.
"Sopimukset kattavat neljässä eri projektissa nostot, maakuljetukset ja satamaoperaatiot yhteensä 23 tuulivoimalan osalta", kertoo Havator Windin projektijohtaja Mika Kolehmainen.
Havator Group toteuttaa projektit toukokuun ja elokuun välisenä aikana. Kaikki tuulivoimalat ovat teholtaan 2,5 MW (yhteensä 57,5 MW).
Tuulivoimalat toimittava Nordex Sverige AB kuuluu kansainväliseen Nordex-konserniin, joka toimii 18 eri maassa. Alansa johtaviin yrityksiin lukeutuva Nordex on asentanut ympäri maailmaa yli 3700 (teho yhteensä yli 4800 MW) tuulivoimaloiden turbiinia ja konsernin palveluksessa on noin 2200 työntekijää. Nordex Sverige AB on aloittanut toimintansa vuoden alussa ja sen pääkonttori sijaitsee Uppsalassa. Nordex Sverige AB vastaa konsernin toiminnoista sekä Suomessa että Ruotsissa.
"Havator Groupilla on parinkymmenen vuoden kokemus tuulivoimaloiden pystytyksestä. Vuonna 2007 laajensimme palvelumme kattamaan nostojen ja suunnittelun lisäksi myös kuljetukset ja asennukset. Vahvuutenamme on kansainvälisesti kokenut ja ammattitaitoinen henkilöstö yhdessä modernin kaluston kanssa. Näin pystymme vastaamaan asiakkaiden korkeisiin laatu- ja turvallisuusvaatimuksiin", kertoo projektijohtaja Kolehmainen.