Havator Oy

Havator osti Lapin Nosturipalvelu Oy:n

31.08.2006

Havator osti taas kasvua yrityskaupalla Kuljettajakoulutusta keskitetään Rovaniemelle. Torniolainen Pohjoismaiden johtava nosturialan yritys Havator Oy jatkaa kovaa yrityskauppatahtia. Se teki jo toisen yrityskaupan tänä vuonna ostamalla Rovaniemellä toimivan Lapin Nosturipalvelu Oy:n.

Kauppaan kuuluvat kuusi henkilöä työllistävän yrityksen liiketoiminta ja kiinteistöt. Lapin Nosturipalvelu on tästä päivästä lukien osa Havator-konsernia. Henkilöstö siirtyy Havatorin palvelukseen.Havatorin toimitusjohtajan Erkki Hanhirovan mukaan kyse on liiketoiminnan laajentamisen lisäksi nosturinkuljettajien koulutuksen keskittämisestä
Rovaniemelle.

Havator tavoittelee kuljettajapulaansa apua metsäkoneiden kuljettajista. - Erityisesti metsäkoneissa on paljon saman tyyppisiä teknisiä ratkaisuja kuin nostureissa. Lisäksi niiden kuljettajat ovat tottuneet itsenäiseen toimintaan, joita tulevaisuuden urakkamme tarjoavat, Hanhirova sanoo.

Havatorilla on jatkuva kuljettajapula. Se on palkannut vuosittain kymmeniä kuljettajia. - Meidän vahvuutemme on työvoiman joustavuus ja liikuteltavuus. Nyt on aloitettava kuljettajien koulutus, jotka ovat valmiita parin vuoden kuluttua suuriin Barentsin energiahankkeisiin, sanoo Hanhirova.

Lapin Nosturipalvelun toimitusjohtaja Kauko Hiukka perustelee yrityksestä luopumista alan pääomavaltaisuudella. - Ala on investoinneiltaan raskas ja kalustoon pitää panostaa koko ajan, hän sanoo. Lapin Nosturipalvelun liikevaihto on vajaan miljoonan euron tasolla. Sillä on viisi 25-100 tonnin nosturia. Liikevaihto kasvaa yli 50 prosenttia Havatorin omistus siirtyi tämän vuoden alkupuolella kokonaan Erkki Hanhirovan haltuun.

Yrityskauppana Lapin Nosturipalvelun osto oli jo toinen tänä vuonna. Helmikuussa Havator osti tamperelaisen raskaisiin kuljetuksiin erikoistuneen Kuljetusneliö Oy:n.Yritysostot merkitsevät Havatorille nopeaa kasvua. Sen viime vuoden 35 miljoonan euron liikevaihdon arvioidaan nousevan tänä vuonna 55 miljoonaan euroon. Henkilöstö kasvaa 100:lla 350:een henkilöön. 50 prosentin kasvuvauhdissa on kyse sekä oman liiketoiminnan kasvusta että yrityskauppojen vaikutuksesta.

- Juuri nyt Pohjoiskalotilla investoidaan
voimakkaasti. Käynnissä on suorastaan rakentamisen boomi varsinkin Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa, Hanhirova sanoo.Havator on voimakkaasti kansainvälistynyt. Sillä on tytäryhtiöitä ja
myyntikonttoreita Norjassa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä. Yrityksen pääkonttori on Torniossa.

- Meidän tulevaisuutemme kannalta työvoiman saatavuus on avainkysymys. Se on sitä parempaa, mitä pohjoisempaa sitä voi hankkia. Työtilanne tällä alalla tulevaisuudessa vain paranee, sanoo toimitusjohtaja Erkki Hanhirova. Havator on nyt Euroopan 10. suurin nosturialan yritys. Koko maailmassa se on 40 suurimman joukossa.

Havator on hakenut kasvua kaikilta lähimarkkinoilta Suomen naapurimaista. Se on ainoa suomalainen yritys, joka on merkittävästi saanut urakoita Pohjois-Norjan suuresta Snøhvit-kaasukenttähankkeesta. Sinne Havator
perusti myös tytäryhtiön.

 


« Takaisin uutislistaan
Toimiala:
Maa:
Kaupunki:
Titteli: