Havator Oy

Havator Groupin uusin toimipiste Kokkolaan

30.05.2010

Havator Group laajensi toukokuun alussa toimintaansa Kokkolaan. Aiemmin lähin toimipiste on sijainnut Pietarsaaressa.

”Havatorin kaluston kysyntä on ollut alueella sen verran kova, että päädyimme perustamaan Kokkolaan oman toimipisteensä”, kertoo työnjohtaja Peter Julin.

Perjantaina 28. toukokuuta Havator juhlisti uuden toimipisteen avaamista avoimien ovien päivällä. Esittelyssä oli mm. maailman suurimpiin kuuluva Wumag WT 1000 nostokoriauto 103 metrin korkeudella sekä erikoiskuljetuskalustoa ja nostureita.

Julinin mukaan Kokkolan seudulla kysytään Havatorin palveluja entistä enemmän, koska alueen yritykset menestyvät.

”Talouden piristyminen näkyy muun muassa siinä, että alueella rakennetaan vilkkaasti”, toteaa Julin.

Kokkolan toimipisteen avaamiseen jälkeen Havator Group toimii 28:lla eri paikkakunnalla.

”Laaja toimipisteiden verkosto ja logistinen osaaminen takaavat sen, että kalustoa pystytään liikuttamaan erittäin tehokkaasti. Pystymme vastaamaan joustavasti asiakkaiden suuriin ja pieniin tarpeisiin”, kertoo Julin.

- - kokkola1.jpg

Wumag WT 1000 vei vieraita yli 100 metrin korkeuteen.

- - kokkola3.jpg

Havatorin kalusto oli esillä laajalla rintamalla.

- - kokkola2.jpg

Havatorin Kokkolan toimipisteen avoimet ovat vetivät väkeämyös illan kutsuvierastilaisuuteen.

 


« Takaisin uutislistaan
Toimiala:
Maa:
Kaupunki:
Titteli: