Konsernin historiaan voi tutustua teoksessa ”Luja tahto – Havator Group 1956–2006”.
Lue julkaisu tästä

Havator Groupin juuret ovat Torniossa. Yrityksen perustaja Ahti Hanhirova (1918-1990) aloitti liiketoiminnan toisen maailmansodan jälkeen vilja- ja puutavarakaupalla sekä mylly- ja sahatoiminnalla. Ensimmäinen perheyritys Hanhirovan Saha ja Mylly Oy perustettiin 1947. Olennaiseksi osaksi sodanjälkeisen ajan liiketoimintaa muodostui romukauppa, kun vuonna 1945 perustettu Lapin Jäte Oy osti Suomen valtiolta kaiken sotaromun Pohjois-Suomessa. Sotaromun kerääminen oli yksi suurimpia 1940-luvun lopulla Pohjois-Suomessa toteutettuja hankkeita.

Ahti Hanhirova aloitti menestyksekkään maarakennustoiminnan 1940-1950-lukujen vaihteessa. Hanhirova teki laajamittaisen panostuksen maarakennukseen vuonna 1956, josta nykyisen liiketoiminnan katsotaan alkavan. Maarakennustoimintaa varten perustettiin vuonna 1958 Kommandiittiyhtiö Ahti Hanhirova & Kumpp., joka on nykyisen Havator-konsernin perusta. Yrityksen nimi muutettiin vuonna 1960 Hanhirova-Yhtymäksi. Vuosikymmenen kuluessa vilja-, romu- ja puutavarakauppa sekä mylly- ja sahaustoiminta lopetettiin, sillä voimavarat keskitettiin maarakennukseen.

Ahti Hanhirovan ja hänen vaimonsa Märtan johdolla Hanhirova-Yhtymän maarakennustoiminta kasvoi 1960-luvulla laajaksi urakoinniksi. Suurimpia työkohteita olivat Pohjois-Suomen vesivoimalat, kaivokset ja maantiet. Vuosikymmenen mittaan hakeuduttiin jälleen uusille aloille. Vuonna 1966 hankittiin ensimmäinen ajoneuvonosturi P&H 325 TC.

Vuosikymmenen alussa yrityksen toimintaa laajennettiin maarakennuksen ohella myös talonrakennukseen. Toiminta kasvoi muutenkin, sillä ajoneuvonostureita hankittiin lisää. Merkittävimpiä yksittäisiä hankintoja oli 90-tonninen Lokomo, joka kuului tuolloin Suomen tehokkaimpaan nosturiluokkaan. Tornion Konepaja Oy perustettiin vuonna 1976.

Vuosikymmen toi mukanaan merkittäviä muutoksia yrityksen nimeen, johtoon ja toimialaan. Yrityksen nimeksi muutettiin Havator Oy vuonna 1981. Ruotsin liiketoimintaa varten perustettiin Havator Ab vuonna 1984. Sukupolvenvaihdoksen myötä omistajiksi tulivat Ahti ja Märta Hanhirovan pojat Erkki ja Antti Hanhirova. Erkki Hanhirova aloitti toimitusjohtajana vuonna 1986 ja Antti Hanhirova tuli hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 1990. Vuosikymmenen päätteeksi rakennus-, maarakennus- ja konepajatoiminta lopetettiin ja voimavarat keskitettiin ajoneuvonostureihin.

Perämeren satamien nosturitöistä vastaava Polar Lift Oy ostettiin vuonna 1993. Ensimmäinen suuri nostotyö Venäjällä, Conocon öljynjalostamon rakennustyömaa Siperiassa tehtiin vuosina 1994-1996. Ruotsalainen Krancity i Skellefteå ostettiin vuonna 1996.

Uuden vuosituhannen alussa Havator-konserni kasvoi uuteen kokoluokkaan. Liiketoiminnan kasvun taustalla olivat onnistuneet yrityskaupat ja kaluston jatkuva kehittäminen.
2000-luvulla Havatorin laajentuminen on ollut erittäin vauhdikasta. Henkilönostimien vuokraustoimintaa lisättiin voimakkaasti vuodesta 2000 alkaen.Blomberg Stevedoringin nosturitoiminnot Vaasassa ostettiin vuonna 2000. Samana vuonna perustettiin myyntikonttori Göteborgiin. Vuonna 2001 avattiin Uumajan ja Espoon toimipisteet. Kevään 2002 aikana perustettiin kaksi tytäryhtiötä: Havator AS Norjaan (toimipaikka Hammerfestissa) sekä Havator Kraana OU Viroon. Samana vuonna Ruotsissa ostettiin NYAB Kran Ab:n liiketoiminnat Sundsvallissa. Örnsköldsvikin toimipiste avattiin keväällä 2004 ja kesällä 2005 perustettiin tytäryhtiö Havator Montage.
Vuonna 2006 konserniin liitettiin yrityskaupan myötä Kuljetusneliö (nykyinen Havator Transport) ja Lapin Nosturipalvelu Oy. Vahvasti kasvanut konserni otti käyttöön nimen Havator Group.
Vuoden 2006 päätteeksi Havator Groupin omistuspohja laajentui. Kaupan jälkeen Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Kaupthing Bank Oyj omistivat yhteensä noin 25 prosenttia Havator Groupin osakkeista.

Toukokuussa 2007 Havator Groupiin liitettiin pääkaupunkiseudulla Avilun Oy ja Pika-Tikas Oy sekä Vaasan seudulla Oy CS-Trans Ab.
Kesäkuussa göteborgilainen nosturialan yritys Bohuslyft Ab tuli osaksi Havator-konsernia yrityskaupan myötä, ja marraskuussa Havator Group osti Vantaalla toimivan Nostopalvelu Veikko Ojala Oy:n osakekannan kokonaisuudessaan.
Marraskuussa 2007 Havator Group saattoi päätökseen osakeomistusohjelman, joka suunnattiin henkilöstölle. Havator Groupin omistuspohja jakaantuu seuraavasti: Erkki Hanhirova 60,9% (osuus henkilöstöyhtiöstä mukaan lukien 68,3 %), Havator Employees Oy 18,8 %, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 12,7 % ja Kaupthing Bank Oyj 7,6 %.
Helmikuussa 2008 Havator Group hankki omistukseensa ruotsalaisen Allyft i Östergötland AB:n nosturitoiminnot, ja Havator Groupin tytäryhtiö Polar Lift ja Hammerfestissa Rypefjordin satamassa toimiva Polarbase AS yhdistivät voimansa yhteiseksi yritykseksi. Polarbase vastaa tukitoiminnoista porauslauttojen sekä öljy- ja kaasukenttien yhteysliikenteelle. Uusi satamanosturipalveluita tarjoava yhteisyritys toimii nimellä Polar Lift AS, josta Polarbase AS omistaa 50 prosenttia.
Vuonna 2009 Havator Group toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Konsernin liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 450 työntekijää.
Teksti: Mika Kulju